Innovaatioita yhteistyöllä ja ilmakarstaamalla

Hankkeessa laajennettiin asiantuntemusta ja kehittiin menetelmiä tekstiilikuitujen mekaaniseen käsittelyyn tulevaisuuden investointia varten, yhdessä arvoketjuun liittyvien yritysten kanssa. Vilikkala rakensi hankkeen avulla arvoketjua uudelle tuotannolle. Kokonaisuus liittyy vihreän siirtymän mukaiseen investointiin, joka mahdollistaa poistotekstiilikuitujen ja biopohjaisten kuitujen jatkojalostamisen Suomessa hyödyntäen ilmakarstausta (airlay). Hanketta on tuettu EU:n maaseuturahoituksen kautta (yritystuki).

Hanke toteutettiin karstauksen osalta maaliskuussa Italiassa 11.-14.3.2025 ja mukana oli 6 henkilöä, viidestä eri organisaatiosta. Kolme yritystä oli lisäksi mukana ilman, että heillä oli edustajaa mukana raaka-aineiden tai kemian osalta. Testattavia kuitumateriaaleja oli yhteensä 4 ja tämän lisäksi sulavia sidoskuituja testeissä oli kaksi. Tutkimusorganisaatiota hankkeessa edusti Turun Ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Sini Ilmonen (kuvassa vasemmalla) ja Vilikkalan edustajana mukana oli tuotekehityksestä vastaava Jari Toivonen (kuvassa oikealla). Tämä hanke on ollut Vilikkalan järjestämä lähtölaukaus yritysten keskinäiselle toiminnalle ja laajemmalle tutkimukselle yhteistyössä Turun Ammattikorkeakoulun kanssa.

Päätutkimuskohde oli kierrätetyt kuidut

Kuidunavaus tarkoittaa tekstiilien avaamista takaisin kuiduiksi, jolloin niistä on myös poistettu kaikki kovat osat kuten napit, vetoketjut ja soljet. Kuidut ovat hyödynnettävissä monella tavalla uusien materiaalien raaka-aineina riippuen mm. siitä mistä kuidut koostuvat ja kuinka niihin liittyvä prosessi on suunniteltu. Iso osa tekstiileistä, kuten työvaatteista on valmistettu sekakuiduista, eli niissä on sekä synteettisiä kuituja (PES, PP, PA jne.) ja toisaalta luonnonkuituja, kuten puuvillaa ja villaa. Sekakuidut viittaava siihen, että on tarvittu vaatteelle teknisiä ominaisuuksia, kuten kestoa, kosteudenvälityskykyä ja hengittävyyttä. Vilikkalan päämäärä on yrityksenä tuottaa uusia materiaaleja erityisesti sekakuiduista.

Ilmakarstaus on erityisesti kierrätysmateriaaleille soveltuva teknologia

Sekakuidut soveltuvat erityisen hyvin ilmakarstaukseen, jolloin linjassa saadaan tuotettua ns. kuitumateriaaleja (nonwoven), eli huopaa tai levyjä. Ilmakarsta on monipuolinen tuotantoväline, jolle löytyy Euroopastakin useita valmistajia. Näillä on suuriakin eroja, siinä mihin tuotantoon linja halutaan sovittaa. Ilmakarstaus on sopiva menetelmä myös esim. hamppukuiduista tehtäville tuotteille, eli pitkille ja epämittaisille kuiduille. Lyhyitä kuituja, kuten sellukuituja tuotetaan yleensä teknologialla, josta käytetään nimeä airlaid. Tässä hankkeessa oli myös testeissä ns. lyhytkuituja, joista tehtiin menestyksekkäästi levyjä. Testeissä oli mukana kierrätettyjen tekstiilikuitujen lisäksi myös ns. uusia havusellukuituja.

Hankkeessa tutkittiin tuotantolinjan valmistajan teknologiaa

Vilikkala selvittää ilmakarstauslinjan rakentamista, koska se on hyvä jatkumo sen nykyiselle tuotantolinjalle. Yritys valmistaa vanusta lämpökäsittelemällä huopaa ja pinnoittaa, sekä laminoi huopamateriaaleja. Vuoden 2025 aikana yritys laajentaa näihin liittyviä palveluita CNC automatisoidulla tekstiilien- ja huovanleikkauslinjalla. Vilikkalan tekstiililaminointilinja on erityinen mahdollisuus jalostaa suomalaiselle teollisuudelle kierrätysmateriaaleja ja tuottaa kiertotalouspalveluita perustuen asiakkaan omaan tekstiiliresurssiin. Tuotanto korvaa neitseellisiä materiaaleja paikallisella poistotekstiileistä valmistetulla raaka-aineella. Vilikkala on yksi niistä yrityksistä, joka tulee mahdollisesti tuottamaan palveluita liittyen EU:n jätepuitedirektiivin mukaiseen tekstiilien tuottajavastuujärjestelmään (EPR), joka astuu voimaan vuoden 2027 loppupuolella.

 

Tätä hanketta on tuettu EU:n maaseuturahoituksesta.

Vilikkala sijaitsee Salon Halikossa. Yritys on erikoistunut huopatuotteisiin. Yritys on osa Rester Oy:n kierrätystekstiilikuituja hyödyntävää verkostoa. Tekstiilien laminointi ja leikkuu, sekä huovan valmistus poistotekstiilikuiduista ovat Vilikkalan erityisosaamista. Tekstiilien kiertotalouspalvelut ja elinkaarisuunnittelu sisältävät poistettujen tekstiilien, kuten työvaatteiden, käyttämistä uusien tuotteiden raaka-aineena kyseisen yrityksen omassa käytössä. vilikkala.fi

Lisätietoja Jari Toivonen 050-5772675

 


Jätä kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua

Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.