Vilikkala on Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäsen

Haluamme lähteä kasvun tielle ja viestiä asiakkaille sekä yhteistyökumppaneille, että olemme mukana kehittämässä toimintaamme osana suomalaista teollisuutta. On vastuullista osallistua oman alan työehtosopimusten ylläpitoon ja sitoutua yhdessä sovittuihin sääntöihin.

Suomen Tekstiili & Muoti ry (STJM) on tekstiiliteollisuuden asiantuntijaorganisaatio, josta saamme monenlaista tukea toteuttaessamme kasvusuunnitelmaamme. Työllistämiseen liittyvän asiantuntija-avun lisäksi, olemme nyt osa verkostoa, jossa mm. kiertotalouteen liittyvä yhteistyö saa aivan uuden ulottuvuuden.

Jari Toivonen

Business Development
Vilikkala Tradehouse Oy
+358505772675

 

Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiilit ovat mukana meidän jokaisen arjessa, jokaisessa päivässä. Suomen Tekstiili & Muoti ry on työmarkkina-, palvelu- ja edunvalvontajärjestö. Jäsenyrityksemme tuottavat muun muassa vaatteita ja asusteita, sisustustekstiilejä, sairaalatekstiilejä ja kuitukankaita. Me edistämme tekstiili- ja muotialan mahdollisuuksia kasvaa, menestyä ja kansainvälistyä.

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

 

Vilikkala

Suunnittelemme Vilikkalassa kauniita ja ekologisesti kestäviä laukkuja ja säilytyskoreja kotiin, puutarhaan ja toimistoon. Tuotteemme ovat tyylikkäitä ja kestäviä ratkaisuja ostoksille, työhön tai vaikka kesämökille. Landella tuotteet on suunniteltu puutarhaan kekseliääksi tavaksi helpottamaan kasvattamista. Tuotteissamme käytetty huopa on tehty kierrätysmuovipulloista. Pohjoismaiset suunnittelijakumppanimme ovat luoneet tuotteemme esteettiseksi osaksi kotiasi. Meiltä on tulossa paljon lisää uusia tuotteita mielenkiintoisista materiaaleista. Olemme vasta tarinamme alussa.

Vilikkala Tradehouse Oy
Bulevardi 10
25410 Suomusjärvi